Leipätrendissä maistuvat maku, tuoreus ja kotimaisuus14.1.2016

Paistopisteestä kuluttajat saavat leivän entistä tuoreempana. Tuoreus ja vastapaistetun leivän maku ja rouhea rakenne ovatkin tämän päivän kuluttajalle entistä tärkeämpiä valintakriteereitä. Leipä on aina ollut tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria, mutta siinä missä leipä aikaisemmin oli peruselintarvike, nyt se tarjoaa makuelämyksiä aivan uudella tavalla. Leipä käytetään yhä enemmän vaikkapa suolaisen kakun pohjana, uunissa valmistettuna lämpimänä pääruokana erilaisin täyttein, tai uusiokäytettynä; valkosipulilla maustettuna ja rapeaksi paahdettuina leipätikkuina salaatin kera.

Leivässä maistuvat erilaiset siemenet, jyvät, rouheet tai leseet. Trendikäs leipä on joko rouhea, ruokaisa täysjyvämaalaisleipä, tai leivässä maistuvat Keski-Euroopan auringon paahtamat maut; oliiviöljy, aurinkokuivattu tomaatti tai erilaiset yrtit.

Kotimaisuus ja säilöntäaineettomuus ovat nousseet keskustelujen ytimeen viime aikoina, ulkomaisen tuotannon vallattua leipähyllyt. Suomalaisen leivän kulutus onkin kasvussa, sillä kotimaisen leivontaperinteen mukainen raskilla, eli taikinajuurella leipominen parantaa leivän säilyvyyttä – ilman lisäaineita.

Takaisin